toukokuu 02, 2006

Keikalla: Vappu 2006

Wall Street Band heitti hääkeikan 29.4. Mukavan illan aikana tuli soitettua todellakin kaikkea humpasta heviin, niinkuin nykyään tuntuu olevan hääkeikoilla tapana. Tällä kertaa WSB:llä oli mukana rummuissa Topi Kurki, bassossa Petrus Yli-Tepsa ja kiippareissa Petri Somer. Topi ja Petrus olivat soittajina mulle uusia tuttavuuksia, hienoja muusikoita kumpainenkin. Somer, vanha velho, sen sijaan taas tilutti menemään “normaalilla” virtuositeetillaan.

Caipirinha jyrähti pitkästä aikaa vappuaaton Clube Brasililla. Uudistimme Clubea varten settilistaa muutamalla biisillä ja kaivoimme joitain vanhoja suosikkeja takaisin naftaliinista. Yleisö oli tänä vappuna todella messissä, musa tuntui uppoavan jengiin mainiosti ja hikisen setin aikana fiilis oli katossa. Odotimme Clubea innolla, sillä olemme olleet keikkatauolla sitten uuden vuoden. Emme unohtaneet Brasiliaa tauon aikana, yli puolet bändiläisistä kävi siellä sillä välin ja toimme mukanamme uutta musaa ja meininkiä nimikkojuomamme kotimaasta.

Vapunpäivänä allekirjoittanut ja Sergio Bastos oli Eatzissa jo perinteikkäällä vappubrunssikeikalla. Settimme koostui brasilialaisista ikivihreistä ja diggaamistamme poppipaloista. Improvisoimme paljon duokeikoillamme, eilen tuli tehtyä lennossa Santana-potpurri ja Every Breath You Take/Stand By Me-kooste. Soittamamme versiot tuskin muutenkaan kovin paljoa muistuttivat alkuperäisiä esityksiä. En silti olisi uskonut, että brunssikeikalla ihmiset lähtevät yhteislauluun.

02.05.06 11:03
| Tallenna del.icio.us:iin