In English:
Ota yhteyttä
Mun saitti RSS:nä
Linkkejä muualle:
Systerini tais diggailla Dire Straitsista ja mä innostuin tästä levystä. Knopflerin saundi oli hieno ja pidin levyn teksteistä todella paljon.
Mun systerillä oli tää kasetilla, salaa häneltä kuuntelin tätä ja katsoin kansilehdestä tekstejä. Olen miltei varma, että opin englannin kielen näistä biiseistä. Andy Summers soittaa levyllä hienoja tekstuureja ja Policen saundi teki muhun syvän vaikutuksen.
Sain IV:n lahjaksi kun olin 13. Lahjan antaja ei tajunnut, mitä teki: kuuntelin vinyylin puhki vuosien saatossa, IV räjäytti tajunnan. Legendaarisesta Black Dogista legendaarisempaan Stairway To Heaveniin…
Deep Purple: Perfect Strangers
Kun kuulin nimikappaleen olin instant-fani.
Black Sabbathia kuunneltiin koulussa paljon ja niin sain vinkin tästä levystä. Ronnie James Dion laulu oli musta jotenkin vakuuttavaa ja Tony Iommin riffit jumalaisen väkeviä. Jostain ihmeen syystä mä oon diggaillu nimenomaan Heaven And Helliä, Mob Rulesia ja Live Eviliä Sabbathin tuotannossa, Dio rulaa…
Mä en tajunnu, miten voi olla samaan aikaan raskas ja niin kevyen oloinen. Eddien meno on kuin nyrkkeilijällä: kevyttä tanssia ja yhtäkkiä tulee tyrmäysjabi leukaan.
Yngwie J. Malmsteen: Marching Out
Yngwiessä ei sen sijaan ole mitään kevyttä. YJM:n heviin tykästyin, siinä on väkevää virtuoottisuutta, raskaita biisejä ja kauheeta tilua. Nuori mies oli vaikuttunut.
Gary oli hevikautenaankin hyvin bluesy. Tarkkaa tykitystä, erittäin väkevää soolokitaraa ja hyviä biisejä…
Ilkka Rantamäki, ensimmäinen skittamaikkani soitti mulle tätä levyä tunneillaan ja kai lainasikin sen mulle. Fuusiojazzkitaristeista Connorsin saundi oli maaginen, enemmän puhdasta kitaraa kuin Allan Holdsworthilla (joka siihen aikaan soitti paljon skittasynaa). Ilkka soitti mulle paljon muitakin kitaristeja ja taisin napata Ileltä diggailun Jukka Toloseen, Terje Rypdaliin ja Pekka Pohjolaan…
Vuosien varrella Stern on ollut se kitaristi, jota olen tainnut kuunnella eniten. Tästä levystä se alkoi…
John McLaughlin/Mahavishnu Orchestra: Inner Mounting Flame
Raakaa voimaa ja virtuositeettiä yhdistävä orkesteri oli tolkuttoman väkevä, haukoin happea kun kuulin Meeting Of The Spiritsin (levyn aloitusraita) ensimmäisen kerran.
Vernon Reidillä oli väkevä, jopa rujo särösaundi ja bändi, joka oli heavy, mutta silti rytmisesti svengaavampi…
Ensimmäinen levy, jossa rakastuin saundimaailmaan. Hyviä biisejä sekä Trevor Rabinin soitto ja saundit oli musta niin mageen kuulosia että kuuntelin kai tämänkin LP:n puhki
Steve Vai: Passion And Warfare
David Lee Rothin Eat ‘Em And Smile ja Skyscraper olivat hienoja levyjä, tämä sen sijaan oli tolkuton.
Ericin saundia olen ihaillut kitaristeista eniten ja Cliffs Of Dover on edelleen äärimmäisen vakuuttava biisi.
Wayne Krantz: Long To Be Loose
Näin Krantzin jossain popjazzkonservatorion tilaisuudessa ja olin todella vaikuttunut. Krantzilla ei oo muuta kuin kitara, piuha ja vahvistin ja silti sen tyylittely ja saundi on ihan törkeen makeeta fuusiomeininkiä
—-
Paljon on muitakin tärkeitä levyjä (U2