Mikael Suomela: Kitaransoittoa ja bittivirtaa

Hauskin keikkatarina kuitenkin tulee Caipirinhaksen

Hauskin keikkatarina kuitenkin tulee Caipirinhaksen matkalta Ouluun heinäkuussa:
Lähdimme liikkeelle todella kuumana ja nihkeänä kesäpäivänä junalla kohti Oulua. Kun saavuimme paikalle oli nihkeys jo omaa luokkaansa ja saattoi jo arvata että illalla tulee myrsky. Asetuimme paikoillemme lavalle kävelykatu Rotuaarilla, olihan lava sadesuojattu. Teimme soundcheckin ja vietimme hyvin rauhaisaa ja tavallista suomalaista kesäiltaa…

Illalla satoi jo kaatamalla, mä itse asiassa oletin että meidän veto olis peruttu. Ohjelma kuitenkin jatkui, semminkin kun oli lämmintä ja ihmiset eivät tuntuneet välittävän sateesta tuon taivaallistakaan. Pääsimme lavalle ja aloitimme keikan, mihin asti kaikki oli ollut aivan normaalia. Yht’äkkiä kuitenkin rupesin ihmettelemään mitä helvetin rätväkkää soittomme ylitse kuuluu. Tässä vaiheessa taivas oli jo revennyt, ukkosti, satoi ja salamoi.

Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään luonnonilmiö vaan paikallinen jeesustelijoiden kerho, joitten mielestä ME olimme helvetistä ja saatoimme itsemme ja kuulijamme perikatoon. Tätä mekkalaa jatkui ja jatkui, poliisin valvoessa että tilanne ei riistäydy käsistä katufestivaalilla. Äänimies yritti ratkaista asiaa lujentamalla meidän äänenvoimakkuuttamme ja hän jopa osittain onnistui siinä…tilanne oli kuin suoraan jostain Fellinin elokuvasta ja näky jotenkin surrealistinen: taivas on musta, salamoi ja hihhulit julistaa tuomiopäivää bailukansan bailatessa keveän Brasilian musiikin tahdittamana…